Linnanjuhlissa on tautisen kuuma. Kättelyn jälkeen vieraat ohjattiin yläkertaan, jossa sitten olimme siihen asti, että kaikille oli annettu kättä. Tunnelma luonnllisesti tiivistyi melkoisesti jopa vetisen hikiseksi, varsinkin niiden osalta, joiden kutsut oli ajoitettu heti alkuun.
Pienet karjalanpiirakat lämmittivät mieltä ruokapöydässä ja joku hapankorppupohjainen homejuustojuttu, jossa oli selleriä tai ehkä wasabiakin oli tosi hyvä snaksi. Booli oli vähän "huttusen" makuista, mutta ihan hyvää ja sopivan vahvaa. Tanssit tuli myös pyöriteltyä ja jutusteltua yhden, jos toisen kanssa. Kivaa oli ja juhlat olivat todella arvovaltaiset.
Laura oli kommentoinut muutama päivä siteen kirjoitustani Paavon perinteestä. Minusta tuntui, niissä Paavon juhlissa, että siitä muodostuu SDP:n ek-ryhmälle uusi perinne. RKP ja Keskustahan tänäkin vuonna järjestivät pre-pressanbileet ja heillä se on ollut tapana jo pitempään. Meidän porukkahan on järkännyt taas jatkoja teatteriin ek-ryhmälle, mutta tällä kertaa niin ei ollut.
Teinpäs muuten itsenäisyyspäivänä tuntematonta katellessa aivan loistavaa lihavelliä. Keittein potkan jämiä nelisen tuntia ja sitten otin lihat talteen ja lisäsin siihen hiukkasen ohrasuurimoita ja puolikkaan vaalean leivän murusina ja annoin vielä hautua puolisen tuntia. Tosi hyvää haudutettua ja maukasta sekä ruokaisaa lihavelliä.
Ehkäpä tämä nyt riittää, tämä juhlista kirjoittelu nyt vähäksi aikaa. Joulusta ehkä seuraavaksi juhlana pitää jotain mainita.
torstaina, joulukuuta 07, 2006
keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006
Vanhusten hoivapalvelut kuntoon
Kansankuntamme hartioita koeteltiin reilut 60-vuotta sitten raskaasti. Suomen itsenäisyys oli vaakalaudalla ja maamme parhaat miehet ja pojat oli koottava sotaan. Perheissä tunnelma oli kouraiseva ja tunnelma vakava. Miesten ja isien lähtö oli rintaa puristava. Ei tiedetty mikä odotti.
Taistelut Suomen Karjalassa olivat ankarat. Ylivoiman edessä venyttiin ylisuorituksiin ja Suomi urhoollisesti pärjäsi suurta ylivoimaa vastaan. Karjalan koivikkomaat sekä mäntykankaat kätkevät tänäkin päivänä monen suomalaisen sotilaan vuodattamat kyyneleet sekä kotiin lähetetyt ajatukset rajun hyökkäyksen keskellä. Kotirintama Suomessa pyöri silloin naisten käsillä. Nämä on meidän tämän päivän nuorten hyvä muistaa ja painaa mieliin.
Itsenäisyytemme säilyi, mutta hinta siitä oli kova. Evakot, sotavammat ja jälleenrakentaminen vaativat ihmisiltä uskomattoman paljon sisua. Tiukat ajat kasvattivat suomalaista suurta ikäluokkaa tietynlaiseen vaatimattomuuteen, joka loi malttia yhteiskunnalliseen kehitykseen. Tälle pohjalle Suomessa on rakennettu hyvinvointivaltio, jota tullaan katsomaan kauempaakin.
Numeroista kiinnostuneet ihmiset ovat varsin selkeästi osoittaneet käppyröillä ja taulukoilla, miten Suomi ikääntyy ja mitä se tarkoittaa meidän palveluille. Tällä vaalikaudella on tehty mittavat panostukset terveydenhuollon rakenteiden kunnostamiseen ja hoitojonojen lyhentämiseen. Tätä työtä on edelleen jatkettava, mutta vanhusten hoivan kunnian sekä resurssien palautus on nostettava seuraavaksi painopistealueeksi. Emme voi enää lykätä vanhusten hoivan tarpeita.
Ensi vaalikaudella on tehtävä mittavat ja huomattavat lisäpanostukset vanhusten hoivapalveluiden parantamiseen. Tarvitaan korkean tason kansallinen hoivaprojekti samaan tapaan kuin meillä oli kansallinen terveysprojekti. Työntekijöiden jaksaminen raskaassa hoivatyössä vaatii lisää käsipareja, jotta ikääntymisen haasteesta selvitään ilman selän ”katkeamista”.
On syytä olla ylpeä itsenäisestä Suomesta. Monessa naapurimaassa vapaudesta ja demokratiasta on nautittu vasta lyhyen tovin. Meillä demokratian perusteet ovat vankat ja sosiaalinen pääoma on yksi maailman suurimmista. Kuitenkaan esimerkiksi vanhusten hoivassa emme vielä ole samanlainen mallimaa, kuin päivähoidossa tai peruskoulussa. Siihen tulee kuitenkin pyrkiä. Tulevaisuuden haasteisiin vastaaminen edellyttää meiltä kansallista yhteishenkeä. Se edellyttää päätöksiä ja tekoja. Niitä tekoja, jotka auttavat ja tukevat heikommassa asemassa olevia. Niitä tekoja, jotka auttavat sitten, kun ei enää itse jaksa. Tässä meillä riittää vielä Suomessa työtä.
Kunkin ikäluokan tulee kantaa oma vastuunsa ihmisten ja Suomen hyvinvoinnista. Ikääntyvillä ihmisillä ja omaisilla on oltava takuu siitä, että ketään ei jätetä hoidotta ja heitteille. Omaisille ja läheisille tarvitaan myös varmuus inhimillisen hoidon tasosta ja laadusta. Vanhusten hoitopalveluja tulee kehittää siten, että ne mahdollisuuksien mukaan tukevat omatoimisuutta ja hyvää vanhuutta. Elääkseen ihmisarvoista vanhuutta tulee ikäihmisen tuntea saavansa arvostusta ja mahdollisuuden toteuttaa itseään.
Veljeä ei jätetä -ajatus piti vaaran ja jälleenrakentamisen vuosina. Sitä samaa ajattelua ja yhteishenkeä tarvitsemme edelleenkin.
Ismo Kainulainen, kirjoittaja työskentelee valtiovarainministerin erityisavustajana ja on koulutukseltaan sairaanhoitaja.
http://www.ismokainulainen.blogspot.com
Kolumni sanomalehti Karjalan Heilissä 6.12.2006
PS. Suurin osa sodassa kaatuneista suomalaisista oli alle kolmekymmenvuotiaita.
Taistelut Suomen Karjalassa olivat ankarat. Ylivoiman edessä venyttiin ylisuorituksiin ja Suomi urhoollisesti pärjäsi suurta ylivoimaa vastaan. Karjalan koivikkomaat sekä mäntykankaat kätkevät tänäkin päivänä monen suomalaisen sotilaan vuodattamat kyyneleet sekä kotiin lähetetyt ajatukset rajun hyökkäyksen keskellä. Kotirintama Suomessa pyöri silloin naisten käsillä. Nämä on meidän tämän päivän nuorten hyvä muistaa ja painaa mieliin.
Itsenäisyytemme säilyi, mutta hinta siitä oli kova. Evakot, sotavammat ja jälleenrakentaminen vaativat ihmisiltä uskomattoman paljon sisua. Tiukat ajat kasvattivat suomalaista suurta ikäluokkaa tietynlaiseen vaatimattomuuteen, joka loi malttia yhteiskunnalliseen kehitykseen. Tälle pohjalle Suomessa on rakennettu hyvinvointivaltio, jota tullaan katsomaan kauempaakin.
Numeroista kiinnostuneet ihmiset ovat varsin selkeästi osoittaneet käppyröillä ja taulukoilla, miten Suomi ikääntyy ja mitä se tarkoittaa meidän palveluille. Tällä vaalikaudella on tehty mittavat panostukset terveydenhuollon rakenteiden kunnostamiseen ja hoitojonojen lyhentämiseen. Tätä työtä on edelleen jatkettava, mutta vanhusten hoivan kunnian sekä resurssien palautus on nostettava seuraavaksi painopistealueeksi. Emme voi enää lykätä vanhusten hoivan tarpeita.
Ensi vaalikaudella on tehtävä mittavat ja huomattavat lisäpanostukset vanhusten hoivapalveluiden parantamiseen. Tarvitaan korkean tason kansallinen hoivaprojekti samaan tapaan kuin meillä oli kansallinen terveysprojekti. Työntekijöiden jaksaminen raskaassa hoivatyössä vaatii lisää käsipareja, jotta ikääntymisen haasteesta selvitään ilman selän ”katkeamista”.
On syytä olla ylpeä itsenäisestä Suomesta. Monessa naapurimaassa vapaudesta ja demokratiasta on nautittu vasta lyhyen tovin. Meillä demokratian perusteet ovat vankat ja sosiaalinen pääoma on yksi maailman suurimmista. Kuitenkaan esimerkiksi vanhusten hoivassa emme vielä ole samanlainen mallimaa, kuin päivähoidossa tai peruskoulussa. Siihen tulee kuitenkin pyrkiä. Tulevaisuuden haasteisiin vastaaminen edellyttää meiltä kansallista yhteishenkeä. Se edellyttää päätöksiä ja tekoja. Niitä tekoja, jotka auttavat ja tukevat heikommassa asemassa olevia. Niitä tekoja, jotka auttavat sitten, kun ei enää itse jaksa. Tässä meillä riittää vielä Suomessa työtä.
Kunkin ikäluokan tulee kantaa oma vastuunsa ihmisten ja Suomen hyvinvoinnista. Ikääntyvillä ihmisillä ja omaisilla on oltava takuu siitä, että ketään ei jätetä hoidotta ja heitteille. Omaisille ja läheisille tarvitaan myös varmuus inhimillisen hoidon tasosta ja laadusta. Vanhusten hoitopalveluja tulee kehittää siten, että ne mahdollisuuksien mukaan tukevat omatoimisuutta ja hyvää vanhuutta. Elääkseen ihmisarvoista vanhuutta tulee ikäihmisen tuntea saavansa arvostusta ja mahdollisuuden toteuttaa itseään.
Veljeä ei jätetä -ajatus piti vaaran ja jälleenrakentamisen vuosina. Sitä samaa ajattelua ja yhteishenkeä tarvitsemme edelleenkin.
Ismo Kainulainen, kirjoittaja työskentelee valtiovarainministerin erityisavustajana ja on koulutukseltaan sairaanhoitaja.
http://www.ismokainulainen.blogspot.com
Kolumni sanomalehti Karjalan Heilissä 6.12.2006
PS. Suurin osa sodassa kaatuneista suomalaisista oli alle kolmekymmenvuotiaita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
