Karjalan herkku

Iso osa helsinkiläisistä ei ole syönyt kunnon karjalan piirakoita. Asia lähti puheeksi, kun viikonloppuna tarjosin tekemiäni piirakoita kaveriporukalle. Tämä helsinkiläisistä koostunut porukka kertoi, että ei moisista piirakoista ole oikeastaan ollut puhettakaan. Heille einespiirakat olivat niitä aitoja karjalan piirakoita. Voi taivas, ajattelin.

En nyt yhdeltä istumalta tiedä, tunnenko yhtään ihmistä, joka ei olisi pitänyt noista piirakoista. Se on hyvä tuote viedä viemiseksi ja ainakin minä mielelläni tarjoan niitä vieraille. Onhan niiden tekeminen hieman työlästä, mutta kyllä se on sen vaivan arvoinen. Tuorelämpimät, pikkuisen rapeat piirakat ovat maidon kanssa taivaallista herkkua. Se, joka ei ole piirakoita itse tehnyt, saa esimerkiksi marttojen karjalaisesta leivontaoppaasta niin rautalankamallin, etteivät piirakat voi olla syntymättä.

Helsingissä Hakaniemen torilla ja kauppahallissa myydään Liperissä ja Nurmeksessa tehtyjä piirakoita. Jotenkin sitä on aina ylpeä, kun noihin tuotteisiin siellä törmää. Luulisin, että mikäli piirakoita Helsingissä hieman enempi markkinoitaisiin, olisi menekki taattua kruunuhaan kukkahattutätien joukossa. En tiedä voiko karjalan piirakasta tehdä patongin kaltaisen raakapakasteen, mutta ainakin patonki on varsin maukas, kun sen pikaisesti kypsentää uunissa. Äkkipäätään ajatellen tuo sama tekniikka voisi toimia myös aidoilla karjalan piirakoilla, jos joku vain tuotteistaisi sen.

Erään kerran tuota piirakkahommaa kehiteltiin saunomisen lomassa kaverini Tahvanaisen Tuomaksen kanssa, joka on monelle tuttu Stella -bändistä. Pähkäilimme sitä, että jos nakkikioskilta saisi karjalanpiirakkahampurilaisen, niin se tulisi monesti kyllä ostettua. Kun molemmat vielä tykkäämme ruuanlaitosta, niin jumppasimme siinä ajatusta vielä eteenpäin. Kun karjalan paistista jauhaisi jauhelihapihvin ainekset, olisi se meidän mielestä sitten jo melkoisen täydellinen. ”Karjalan herkku tuplana”, makustelimme nakkikioskin tilausta. Onhan noita porilaisia, atomeja ja vetyjä, joten miksipä ei nyt tuommoista voisi myöskin olla yöpala valikoimassa. Joku näppärä yrittäjä voisi sen vielä puristaa muovivakuumiin ja pistää myös kaupan hyllylle. Siitä voisi saada jonkun työpaikan lisää.

Senaatintorilla, mihin kaiken maailman turistit tulevat Helsingissä pällistelemään, on erilaisia matkamuistomyymälöitä. Siellä näyttää olevan lappiin liittyviä matkamuistoja, säilykkeitä ja hilloja. Torin laidalla on myös Savotta -niminen ravintola. Ravintolan idea on tarjota tukkikämppäruokaa, joka nyt ei karjalaisesta pitopöytäruuasta kovin paljon poikkea. Tarjoilijat yrittävät vääntää savokarjalaista murretta ja sisustus on heinäseipäitä. Haarukat ja lautaset ovat eri paria. Ravintola on hyvin suosittu ja helsinkiläisille se tuntuu olevan elämys. Kun noita juttuja tässä pienessä päässä vähän pyörittelee, niin tuleepa mieleen, että eikö nyt karjalaisia herkkuja myyvä myymälä tuossa torin laidassa menestyisi jotenkin. Jos nyt ei muuten, niin ainakin EU:n hankerahalla, jota nyt taas on pilvin pimein käytössä.

Pohjois-Karjala esittäytyy ensi kesänä Helsinkiläisille. Maakuntateemaviikot ovat suosittaja tapahtumia Helsingissä. Tänä kesänä vuorossa oli Ahvenanmaa ja se saikin paljon julkisuutta tapahtumallaan. Minusta karjalainen ruoka olisi hyvä nostaa esille ensi kesänä. Jos metron ja raitiovaunun seinällä olisi mainoksia ”kuka jaksaa syödä karjalaisen pitopöydän?” ja siihen lista laaturavintoloita, jossa tämän haasteen voisi toteuttaa, tekisi se varmasti melkoisen tajuntavaikutuksen helsinkiläisiin. Voisipa se jäädä jopa elämäänkin mielikuvissa jälkeenkin päin ja siten tuoda asiasta kiinnostuneita turisteja tuomaan rahansa Pohjois-Karjalaan.

Kolumni on julkaistu 5.9.2007 sanomalehti Karjalan Heilissä

http://www.karjalanheili.fi/index.php?Lehti[luejuttu]=4946