Ollakko vaiko eikö olla?

Suvi-Anne Siimeksen silta paloi roihuten koko viime vuoden. Puoluekokouksessa auki jäänyt kriisinhallintakanta näversi jatkuvasti kivenä kengässä. Siimes hävisikin eduskunnassa tässä asiassa omalle ryhmälleen eräässä äänestyksessä aivan täysin. Se oli puolueen puheenjohtajalle merkki pahasta myrskystä, joka keräsi jatkuvasti lisää voimaa aatteelliselta ulapalta.

Moni nainen, joka normaalisti on voinut äänestää demaria, on äänestänyt Siimestä. Näin minulle on vakuutettu. Siimes onkin fiksu, viehättävä ja filmaattinen nainen. Viime eduskuntavaaleissa keskustelimme hänen kanssaan eräässä vaalipaneelissa, joka pidettiin ylioppilaskunnassa. Paneelin jälkeen sanoin vasemmiston ehdokkaana olleelle Järvisen Annille, että olipa mukava ja leppoisa tilaisuus. En tiennytkään, että Siimes ajattelee niin monista asioista samoin kuin minä.

Siimes on myös tehnyt pitkän päivätyön Paavo Lipposen hallituksen ministerinä ja hän on tuonut vasemmistolaisuutta modernisti ja arkisella tavalla esille. Kunnioitan kovasti Siimeksen politiikan taitoja ja arkisen elämän fiiliksen tuomista siihen. Toivonkin hartaasti, että hän osallistuisi myös jatkossa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja olisi jotenkin mukana rakentamassa tulevaisuuden modernia vasemmistolaisuutta. Aivan hyvin joku meidän SDP:n ministereistä voisikin nimittää hänet johonkin yhteiskunnalliseen tehtävään, johon hänellä olisi osaamista ja annettavaa, esimerkiksi eduskunnan uuden ulkopoliittisen tutkimuskeskuksen vetäjäksi.

Olen tehnyt läheistä yhteistyötä vasemmistoliiton edustajien kanssa kahdessa eri paikassa. Maakuntahallituksessa meillä oli vasemmistoliiton edustaja samassa ryhmäkokouksessa ja erityisen hyvät muistot minulla on Joensuun peruspalvelulautakunnan vasemmistoryhmittymän toiminnasta. Merkittäviä ajatusristiriitoja ei kummassakaan esiintynyt ja politiikka oli ihmisläheistä, työntekijöiden sekä erityisesti heikommassa asemassa olevien ihmisten etua puolustavaa. Tämä yhteistyö toi meille lautakunnassa yhden äänen enemmistön ja monesti asioista päätettiin äänin 6-5 meidän ryhmittymän ja poliittisen linjan hyväksi. Vasemmistoyhteistyö ei ole tuntunut aatteellisesti kaukaiselta ja myöskin vaaleissa tämä yhteistyö on ollut helppoa.

Tulevana viikonloppuna on SDP:lle tarjolla vaaliliitto vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa ensi eduskuntavaaleissa. Vihreiden Tarja Cronberg on ollut aiemmin sosialidemokraatti ja enkäpä nyt tiedä olisivatko hänen ajatuksensa nykyisessäkään SDP:ssä mitenkään erikoisia tai poikkeavia. Myöskin toinen ehdokaspaikkaa kärkkyvä, vasemmistoliiton edustajana Rääkkylässä toimivalla Tapio Hämäläisellä on myös pikainen kokemus sosialidemokraateista, joten vaaliliitossa ei aatepoliittisesti suuria eroja puolueiden kärkinimien välillä tulisi olemaan.

Punavihreä vaaliliitto ei kuitenkaan tule viikonloppuna olemaan SDP:n piirikokouksessa läpihuutojuttu. Vaikka syntyvällä teknisellä vaaliliitolla on poliittista yhtenäisyyttä, pistää opposition puoluejohtajan ottaminen yhteiselle listalle monet miettimään tulevaa vaalitaistoa. Kamppaillaanko vaalitilaisuuksissa saman listan ehdokkaita vastaan oppositiopolitiikalla ja voiko Cronberg ylipäänsä jättää vihreiden puheenjohtajana oppositiopolitiikan hyödyntämättä? Moni yhteydenottaja on myös sanonut, että miksi auttaa vihreitä, koska se paikka näyttäisi olevan pois yhdeltä nykyiseltä istuvalta kansanedustajalta ja, että eikö voitaisi sopia keskustan kanssa, että kukaan ei ota vihreitä kumppanikseen, niin asia olisi silloin kunnossa.

On totta, että niin Hämäläisellä kuin myös Cronbergillä on mahdollisuus mennä lävitse tuon vaaliliiton tiimoilta. Sosialidemokraateilla on taas paljon paremmat mahdollisuudet saavuttaa kolmaskin paikka kahden suhteellisen varman sijasta. Joka tapauksessa nykyisten laskelmien mukaan tuo paikka on varmasti pois keskustalta, joka on sekin tärkeä asia, kun pääministerin nuijaa jaetaan vaalien jälkeen.

Kirjoitus on julkaistu Sanomalehti Karjalaisen Avustajan Posti -kolumnipalstalla 15.3.